Luonteeltaan Timi on oikein kiva ori, vaikka hieman omapäinen pojanviikari onkin. Timi on hyvin rohkea ja jopa rämäpäinen, se ei oikeastaan pelkää mitään. Poika on erittäin laumasieluinen, eikä mielellään lähde yksin minnekään, mutta kun alkukankeus on kadonnut, se toimii jälleen ihan hyvin. Uusille ihmisille voi luimistella ja velmuilla, mutta tuttujen kanssa toimii yleensä melko hyvin, joitakin erityispiirteitä lukuunottamatta. Timi on välillä aika ailahtelevainen, mikä osaltaan pikkuisen vaikeuttaa oriiseen tutustumista. Kaikin puolin kuitenkin ihan selväpäinen hevonen.

Laitumella tulee hyvin toimeen muiden kanssa, mutta ei kuitenkaan anna muiden pomotella itseään. Ei ole mikään laumanjohtaja, ennemmin arvoasteikon keskivaiheilla. Ei mielellään jää tarhaan tai laitumelle itsekseen, vaan saattaa hypätä aitojen yli muiden perään hätäännyksissään – tai tylsistyessään. Antaa yleensä kohtuullisen helposti kiinni, joskin ensimmäisinä laidunpäivinä saattaa juoksuttaa hakijaa muutaman minuutin. Taluttaessa hosuu ja hätäilee minkä kerkiää, olisi menossa viiteen suuntaan samaan aikaan eikä oikein itsekään tiedä minne. Yleensä päätyy talliin, vaikka onpa Timi muutaman kerran tällaisessa tilanteessa karannutkin.

Ruokintatilanteet aiheuttavat joskus päänvaivaa Timin päähänpistojen vuoksi: joinain päivinä se seisoo nätisti odottamassa annostaan ja joinain päivinä se tulee ovelle luimistellen ja hampaita näytellen, yrittäen uhittelemalla saada kauraa nopeammin kuppiinsa. Etenkin uusia hoitajia testaa tällä tavalla muutaman kerran ennen kuin uskoo, ettei tuollainen käytös nopeuta ruuan saamista, päinvastoin. Tutut työntekijät saavat yleensä melko rauhassa laittaa ruuat kuppiin.

Hoitaessa Timi saattaa hieman luimistella, mutta pian se jatkaa kuitenkin heinien hamuilua maasta. Timi rakastaa ruokaa! Kavioita putsatessa kannattaa olla hieman varuillaan, sillä poika saattaa puraista yllättäen kipeästi. Oria saa välillä komentaa ihan kunnolla, sillä se osaa kyllä sikailla kun sille päälle sattuu. Jos poika ei jostain asiasta pidä, se huomauttaa siitä hyvin nopeasti polkemalla jalkaa maahan tai näykkäisemällä, jolloin kevyt läpsäytys turpaan on ihan sallittua. Orin lempiasioihin kuuluu myös uusien ihmisten säikyttely: se on ensin kiltisti ja puhaltelee ihmistä kohti ja yllättäen luimistaa korvansa ja lyö hampaansa yhteen aivan tämän kasvojen edessä. Oikeasti se ei kuitenkaan mitään tee.

Kuntoon laittaessa saattaa yrittää muka huomaamattomasti tallata varpaat, pullistelee takuulla niin ettei satulavyö meinaa yltää kiinni ja nostaa päänsä ylös kun kuolaimia pitäisi laittaa. Jossain vaiheessa kuitenkin yleensä luovuttaa kunhan hoitaja ei pelästy orin toilailuja. Kentälle taluttaessa Timi yrittää yleensä mennä syömään vieressä olevia ruohonippuja, mutta komentamisen jälkeen luopuu yrityksestään - puolen minuutin ajaksi.

Ratsastaessa Timi on melko reipas, mutta toisinaan myös laiska. Se riippuu ihan millä tuulella ori on. Toisaalta, Timin mielentila vaihtuu sekunnin tuhannesosassa, joten koskaan ei voi tarkasti tietää millaisella tuulella se on. Koulua mentäessä ori yleensä yrittää kiemurrella vastaan, sillä sen mielestä koulu on todella tylsää ja turhaa. Napakka ratsastaja saa pojan kuitenkin kuuntelemaan pohjetta ja ohjaa. Samalla se terästäytyy muutenkin ja keskittyy huomattavasti paremmin. Timi vaatii osaavan ratsastajan jos aikoo saada sen kulkemaan peräänannossa, mutta muuten se on melko yksinkertainen ratsu: kääntyy kun käsketään, vaihtaa askellajia kun käsketään ja näin päin pois. Esteillä ori innostuu! Se menee melko kovalla vauhdilla ja kääntyy niin nopeasti, että hitaasti reagoiva ratsastaja kyllä tipahtaa nopeasti alas. Timi ei juurikaan kieltele tai pudottele. Sen ilo tulee joskus esillä myös melko ikävällä tavalla: pukitteluna. Kun herra oikein nauttii esteradasta, se yleensä heittää esteiden väliin muutaman pukin, joiden tarkoitus ei ole pudottaa ratsastajaa, vaikka niin joskus käykin. Poika vain nauttii esteiden ylittämisestä.

Maastossa Timi menee melko vauhdikkaasti, eikä kovin usein "huomaa" ratsastajan pyyntöjä hidastamisen suhteen. Ori on välillä myös varsinainen sähläri ja alamäissä se sotkeutuu jalkoihinsa, mikä saa sen suorastaan nolostumaan. Laukassa tulee taas niitä ilopukkeja, jotka mukavasti piristävät muuten niin tylsää maastoretkeä.

Kisoissa Timi on tavallista sähäkämpi, mutta kuitenkin täysin kuulolla. Kilttinä poikana se yrittää aina parhaansa, vaikka välillä keskittyminen katoaakin kun vastaan tulee kaunis ja hehkeä tamma, johon ori ihastuu heti. Joskus vaatii paljo työtä ennen kuin ori on taas kuulolla, joskus se taas palautuu hyvinkin nopeasti. Lastaaminen sujuu kuten kaikki muukin: vaihtelevasti. Jonain päivänä se kävelee, suorastaan ryntää koppiin täysin mukisematta ja joinain päivinä sitä saa houkutella tuntikaupalla. Matkustaa kuitenkin asiallisesti ja riehumatta, etenkin jos sillä on kaveri.

Hightime Little Boyn isä Lone Ranger on Hollywoodilaisen englannintäysiveris kasvattajan hieno aikaansannos. Lone Ranger, tutummin Rankkis on 14 -vuotias 164cm harmaan kimo xx ori. Rankkis on pärjännyt hyvin esteradoilla, korkeutenaan 160cm. Hyppykapasiteettia, nopeutta ja ketteryyttä ei tältä orilta puutu. Lone Rangerin kasvattajan Roger Ferrisin onkin kuultu kutsuvan Rankkista useassa haastattelussa "hiomattomaksi timantiksi". Lone Ranger on saanut kilpailu menestyksensä takia myös paljon kuuluisuutta. Hänen kuvansa on ollut ikuistettuna monessa hevoslehdessä, kuten myös sanomalehtien urheilu -osiossa. Luonteeltaan on Rankkis todella kiltti ja sympaattinen. Häntä voisi verrata melkeen sellaiseen pieneen ja suloiseen shetlanninponiin. Ja sellainen ori kai kuvittelee välillä olevansa. Esteet ylittyvät hyvällä tekniikalla, vaikkakin vauhtia nähdään hänellä välillä hieman liikaa. Liiallinen vauhti ja into kostautuu hypätessä usein huolettomuutena, sekä puomien putoamisina. Kokonaisuutena on kuitenkin Lone Ranger hevonen, jonkalaista ei usein tule vastaan. Ori on niin täydellinen paketti, että Roger Ferris on saanut hänestä lukuisia osto -tarjouksia. Korkeimman tarjouksen tehnyt Anne Eisenhower tarjosi orista jopa 2,4 miljoonaa dollaria. Ostotarjous on edelleen voimassa, mutta toistaiseksi ei Roger Ferris ole suunnitellut Lone Rangerin myymistä.

Emä Trend Matter on jo nuorena kuuluisuuteen noussut 160cm korkuinen ruunikko. Trend Matterin osti eräs Belgialainen esteratsastaja netti ilmoituksen johdosta Puolasta. Tammasta ei luvattu mitään hienoa ja menestynyttä, eikä sitä omistaja tämän ostaessa halunnutkaan. Omistaja, kun oli etsinyt itselleen pelkkää harrastus hevosta esteratsastuksen pariin, 100-120cm luokkiin. Trend Matter hämmästyttikin, niin omistajansa, kasvattajansa, kuin myös koko maailman taidoillaan! Ensin sai kuitenkin hämmästyä omistaja. 5 000 dollarilla hankittu tamma paljastui 3 -vuotiaana kouluttamisen aloitettua todella päteväksi hyppääjäksi! Tamman upeaa hyppytyyliä ja taitoja kuvattiin videolle ja jaettiin netissä. Omistaja halusi kaikkien näkevän, kuinka upeasti hänen tammansa irtohypyttäessä hyppäsi ja aluksi ilman mitään suurempaa koulutusta.

Ensimmäinen videoista lojui youtuben pohjalla kolme kuukautta ja tässä ajassa oli omistaja kerennyt lataamaan palvelimelle jo useita uusia videoita tammastaan hyppäämässä. Lopulta löysi kuitenkin sattumalta yksi ihminen videot. Tämän jälkeen nämä videot löysi toinen ihminen, lopulta kolmas, neljäs, viides, kuudes... Noin viisi kuukautta ensimmäisen videon jakamisen jälkeen oli katselukertoja jokaisella videoista jo yli 600 000 kappaletta. Videoita jaettiin muihin netti sivuihin, tammasta kirjoiteltiin, tätä ylistettiin ja jopa hevoslehdet kirjoittelivat tästä upeudesta, sekä odottelivat tämän näkemisen kilpakentillä. Omistaja jatkoi videoiden jakamisen netissä ja lopulta innostui pitämään myös videopäiväkirjaa tammansa kuulumisista ja kehityksestä.

Trend Matter kehittyi todella nopeasti ja olikin jo heti 5 -vuotiaana suorittamassa ensimmäisiä kilpailuitaan. Tamma oli nimeltä todella monelle hevosihmiselle tuttu, joten tämän näkyminen kilpalistalla lisäsi lippujen myyntiä pienempiin kilpailuihin lähes 100% enemmän. Trend Matter ol9i kuumaa kamaa ja jokainen halusi päästä katsomaan, miten tämä hyppäsi. Useat pienemmät kilpailut myytiin ihan loppuunkin - mitä ei muuten olisi koskaan ikinä tapahtunut - ja aivan pelkästään syystä, että tamman nimi osallistuja listalta löytyi. Trend Matterin omistaja sai hetkessä lukuisia sponsorointi pyyntöjä, jos tämä mainostaisi jotain tuotetta tai osallistuisi tiettyihin kilpailuihin. Tällä tavalla tuli tamman omistajasta myös hetkessä todella hyvätuloinen. Eipä ollut enää rahaswta kiinni mikään, sillä sitä oli. Kiitos tamman, josta oli omistaja maksanut pelkästään 5 000 dollaria. Trend Matterin hinta, kun kuusi vuotiaanakin oli jo pari sataa tuhatta dollaria.

Trend Matter suoritti erittäin menestyneen kilpauran. Taitavan tekniikan ansiosta oli tamman suoritus esteradalla aina kaunista katsottavaa! Ja maastoesteet sujuivat myös aivan samanlaisella taidolla. Trend Matter etenikin 160cm radalla pitkälle suuriin arvokilpailuihin saakka ja olikin peräti viiden vuoden ajan taistelemassa esteradoilla niiden maailman parhaiden ratsastajien kanssa. Kuitenkaan ei Trend Matterin kilpaura ollut ikuinen. Jokainen kirkas tähti sammuu jossakin vaiheessa ja niin kävi myös Trend Matterille. Kaksi vuotta sitten, vuonna 2013 joutui tamma jättämään esteradat - menestyksekkään 11 -vuotisen uransa ja siirtymään eläkkeelle. Trend Matterista oli tullut vanha, eikä tämän johdosta viimeisenä vuotenaan kyennyt suoriutumaan radoista enää entisellä tavalla.

Tamma jäi siis eläkkeelle ollessaan 16 -vuotias. Tällä hetkellä on Trend Matter 18 -vuotta. Tamma viettää eläkepäiviään Bulgariassa omistajansa hoivissa. Trend Matterista saa edelleen lukea usein lehdistä, internetin keskustelupalstoilta ja tämän kilpavideoita on katseltavissa youtubessa. Tamma on ollut myös erittäin haluttua jalostusmateriaalia ja kilpakautensa aikana, sekä sen jälkeenkin on astutuspyyntöjä sadellut tuhansia. Omistaja ei kuitenkaan ole tammasta varsaa halvalla luovuttamassa. Trend Matter astutettiin kuuluisan Hollywoodilaisen xx kasvattajan Roger Ferrisin hienolla aikaan saannoksella Lone Rangerilla. Roger Ferris sai silti tamman käytöstä maksaa peräti päälle 3 miljoonaa dollaria. Trend Matter astutettiin siis Lone Rangerin kanssa ja sai tamma Roger Ferrisille upean orivarsan Hightime Little Boy. Roger Ferrisille, jonka kautta me taas onnistuimme saamaan tämän upeuden Filmüriin. <3 Onneksi tosiaan on sitä rahaa, varaa ostella tällaisia upeuksia.

Hightime Little Boy on tällä hetkellä Trend Matterin ainoa varsa. Tamma on tällä hetkellä tiineenä ja odottaa toista varsaa. Toisesta varsasta sai Trend Matterin omistaja peräti yli 4 miljoonaa dollaria. Astutuspyyntöjä satelee ja tarjouksia tulee kymmeniä jokainen kuukausi. Tamman hinnat liikkuvat kuitenkin siinä yli 3 miljoonassa. Halvemmalla on turha yrittää tammasta varsaa toivoa. Trend Matter on kokonaisuutena todella upea tapaus! Tamman onnistui omalta osaltaan muuttaa esteratsastusta lajina todella paljon. Ei se tarkoita, että on hyvä hevonen, vaikka on hyvä suku. Siitä onkin Trend Matter hyvä esimerkki. Suvullisesti ei tammalla ole yhtäkään hienoa nimeä, mutta se ei ole estänyt tamman menestymistä esteradoilla. Taisi Trend Matter olla tähti jo syntyessään, silloin ei tätä vaan vielä kukaan tiennyt.

Isän isä Yeasty Pete oli myös alunperin yksi Roger Ferrisin hevosista. Yeasty Pete, tutummin Pete on rautiaan kimo 168cm xx ori. Petestä yritettiin kouluttaa menestyjää esteradoilla. Oli tämä hyppytekniikaltaan ja taidoiltaan loistava, mutta ei lopulta kestänyt jatkuvaa painetta, jota valmentaminen, matkailu ja kilpaileminen tuottivat. Yeasty Pete on tunnettu useista isompien kilpailuiden voitoista, joita hän kahmi itselleen kahtena ensimmäisenä kilpailu vuotenaan. Kolmas vuosi mentiin takapakkia ja putosi hän lopulta kokonaan kärkisijoilta ja tämän johdosta myös ulos suuremmista kilpailuista. Yeasty Peteä nähtiin siis kilparadoilla ainoastaan kolmen vuoden ajan, jonka jälkeen ori myytiin toiselle tallille jalostuskäyttöön. Pete onnistui kuitenkin lopulta saamaan ainoastaan kaksi jälkeläistä. Kaksi päivää viimeisen astutuksen jälkeen pysähtyi Peten sydän yllättäen täysin tuntemattomasta syystä. Pete kuoli ollessaan 15 -vuotias.

Isän emä Lolipop Flower oli kooltaan pieni, vain 157cm ruunikko tamma. Lolipop Flower, tutummin Lolita oli menestyjä esteratsastuksessa, mut kouluratsastus ei tammalta sujunut koskaan. Lolipop Flower olikin aikamoinen kiertopalkinto. Varsana hänet myytiin Saksaan kouluratsuksi. Lyhyen koulutuksen jälkeen, kuitenkin huomattiin ettei tammalla ole ollenkaan kykyjä menestyä kouluratsastuksen parissa. Myytiin se siis halvalla yksityisomistajalle Englantiin. Lolipop Flowerin hankalan luonteen johdosta ei uusi omistaja kuitenkaan pärjännyt tamman kanssa, joten joutui puoli vuotta oston jälkeen myymään hänet eteenpäin. Lolipop Flower muutti 16 -vuotiaalle rikkaan perheen tyttärelle Lontooseen, jossa paljon rahaa käyttäen kalliisiin kouluttajiin haluttiin tammasta saada esteratsu. Tyttären täyttäessä 18 -vuotta ja Lolipop Flowerin ollessa 8 -vuotias pääsivät he aloittamaan yhdessä ensimmäiset estekilpailut. Tytär ei kuitenkaan koskaan osannut hallita Lolipop Floweria kunnolla, eikä kilpailumenestystä tämän johdosta nähty. Tytär syytti tietenkin tammaa kehnoksi hevoseksi ja tämän johdosta hänelle hankittiin uusi parempi. Ollessaan 11 -vuotias, joutui Lolipop Flower taas takaisin kiertoon. Hänet myytiin esteratsuksi Ranskaan. Tamma pärjäsi uuden omistajan kanssa hyvin, voitti muutamat isommatkin kilpailut, mutta ei kestänyt huipulla pitkään. Omistaja ei ollut tarpeeksi tyytyväinen tamman suorituksiin, tahtoihan tämä päästä Olympialaisiin asti, mihin Lolipop Flower taidot eivät aivan riittäneet. Neljän yhteisen kilpailu vuoden jälkeen joutui Lolipop Flower taas muuttamaan uuteen kotiin. Tämäkään koti ei kestänyt pitkään, heti puolen vuoden jälkeen myytiin hänet taas eteenpäin. Lolipop Flower päätyi Ruotsiin. Ruotsissa tamma asusteli 18 -vuotiaaseen saakka, kunnes päätyi lopulta Canadaan. Lolipop Flower asui viimeiset vuotensa Canadassa Mary Reilly nimisen esteratsastajan luona. Mary Reilly teki tammalla neljä varsaa. Lolipop Flower kuoli lopulta 27 -vuoden ikäisenä.

Trend Matterin isä, eli Hightime Littleboyn emän isä Shakespeare on Trend Matterin suvun ainoa menestyjä - vaikka ei Shakespeare nyt millekään ihan maailman huipulle päässytkään. Ori syntyi pieneen kylään englannissa, josta myytiin kilpahevoseksi eräälle nuorelle naiselle. Nainen valmentautui Shakespearen kanssa, sekä 6 -vuotiaana pääsi starttaamaan myös ensimmäiset kilpailut. Ori pärjäsi 100cm tasolla niin hyvin, että helposti oli aina siellä kilpailun ensimmäisellä sijalla. Tästä syystä lähdettiinkin kokeilemaan korkeampia luokkia. Shakespeare kilpaili lopulta 10 -vuotiaana 140cm luokissa, josta ei tämä enää korkeammalle yltänyt. Ori teki lukuisilla hieman suurempien kilpailuiden voitoillaan omistajalleen kivasti rahaa. Ei Shakespeare mikään maailman parhain estehevonen siis ollut - tai muutenkaan niin mullistava, että tämä muistettaisiin edelleen. Ei. Mut osasi ori kuitenkin hommansa. Tällä oli erittäin hyvä hyppytyyli ja esteet ylittyivät kauniin näköisesti. Vaikka ei Shakespeare aivan yltänytkään sinne 150 ja 160cm luokkiin, kilpailemaan maailman parheiden kanssa, niin oli tämä kuitenkin erittäin pätevä hevonen omassa 140cm luokassaan. Ori suoritti radan, kuin radan helpon näköisesti ja lähes poikkeuksetta aina puhtain tuloksin. Shakespeare nähtiinkin todella usein juoksemassa kunniakierroksella ruusuke hulmuten. Ori kilpaili aina 17 -vuotiaaksi saakka, kunnes siirtyi jalostuskäyttöön. Jokaisella 1 000 dollaria maksavalla oli mahdollisuus saada orista varsa. Shakespeare onnistuikin jättämään jälkeensä yhteensä 37 varsaa. Ori kuoli lopulta vanhuuteen 23 -vuotiaana

Trend Matterin emä Mud Puppet oli laukkahevonen - tosin todella kehno sellainen. Mud Puppetilla startattiin muutamissa laukkakilpailuissa, kuitenkaan pahemmin menestymättä. Muutaman voiton onnistui tamma keräämään, mut siinä kaikki. Todella kehno tamma eli koko elämänsä hieman syrittynä ja ilman rakastavaa omistajaa. Tämä eli Englantilaisella laukkatallilla päälle kymmenen muun hevosen kanssa. Tammasta ei kuitenkaan jaksettu pahemmin välittää ja värjöttikin tämä koko elämänsä oikeastaan vaan yksin karsinassaan - tai yksin laitumella. Mud Puppet oli omistajalleen pelkkä riesa. Etenkin sen jälkeen, kun tämän huomattiin olevan tiineenä. Mud Puppet synnytti yhden varsan, joka annettiin varsan isän omistajalle huolehdittavaksi. Selvää kun oli, että ainoastaan yksi hevonen voisi olla varsalle isä. Varsan synnytettyään 12 -vuotiaana sai tamma elää varsansa kanssa muutaman kuukauden, kunnes varsa siirtyi isänsä omistajille ja Mud Puppet vietiin lopetetavaksi. Omistaja, kun ei tehnyt tammalla mitään.Mud Puppet oli epäonnistunut tekele kaikilla tavoin. Ei ollut menestynyt laukkahevosena ja oli muutenkin erittäin ruma. Mud Puppetin omistaja oli erittäin tyytyväinen, kun vihdoin tamman lopetettuaan pääsi tästä eroon.

Isän isän isä Blow-up Rights oli yksi Roger Ferrisin ensimmäisistä hevosista, hänen ostettuaan Hollywoodista itselleen hevostila ja nimettyään se Crawfordiksi. Blow-up Rights tuli Rogerille jalostuskäyttöön kilpauransa päätettyään 17 -vuotiaana. Blow-up Rights, tutummin Bragge oli rautias, korkeudeltaan hyvin iso, jopa 172cm jättiläinen. Luonteeltaan hän oli todella hankala. Käsitellessä kavioiden puhdistus, satulan ja suitsien laitto, eivätkä muutkaan toimenpiteet onnistuneet ilman kovaa tappelua. Bragge yritti aina parhaansa, jotta voisi olla mahdollisimman hankala. Kuitenkni ratsastaessa muuttui Bragge täysin. Esteillä oli ori aina parhaimmillaan, mutta kouluratsastus sujui myös GB -tasoon saakka. Bragge estekilpailujen lisäksi kilpailikin myös paljon kenttää. Blow-up Rights onnistui suorittamaan menestyneen uran, jonka lisäksi sai viisi jälkeläistä. Hänen jälkeläisistään tosin ei kenestäkään ollut menestyjäksi orin tavoin. Roger Ferris myi Blow-up Rightsin lopulta 21 -vuoden ikäisenä naiselle nimeltä Tess Ocean. Hänen luonaan vietti Blow-up Rights loput onnellisista eläkepäivistään ja kuoli lopulta 26 -vuoden ikäisenä.

Isän isän emä Toxic Pop oli erityisesti kenttäratsastuksessa mainetta kerännyt, 161cm korkea ja väritykseltään kimo tamma. Toxic Pop, tutummin Poppi oli ailahtelevainen luonne. Välillä suoriutui kilpailutilanteet loistavasti. Esteillä, maastoesteillä, eikä myöskään kouluratsastuksessa ollut mitään ongelmia. Välillä taas tuntuivat kaikki olevan tammalle ongelma! Tästä johtuen ei Toxic Pop lopulta koskaan edennyt urallaan niin pitkälle, mitä olisi taitojensa johdosta kyennyt. Toxic Pop olikin hetken kirkkaana loistava tähti, jonka jälkeen sammui, eikä häntä enää kukaan kummemmin muistanut. Toxic Pop tilalle oli nimittäin tullut niin paljon uusia nimiä. Poppi oli parhaimmillaan loistava, niin esteillä, kuin myös kouluratsastuksessa. Maastoesteet olivat kuitenkin sen intohimo, sillon kun tammalla sellainen hyvä päivä sattui olemaan. Huonoina päivinä ei tammalla intohimoa ollut, hän oli ilkeä, yritti näykkiä, purra, potkia... Oli mahdollisimman hankala jokaistakohtaan. Myös omistajaansa. Toxic Popin omistaja Gina Malacici myikin tamman pois huomatessaan, ettei tästä olisi luonteensa takia menestymään tarpeeksi. Toxic Pop siirtyi 16 -vuotiaana uudelle omistajalle, jonka luona kerkesi kuitenkin elämään ainoastaan vuoden. Toxic Pop kuoli lopulta 17 -vuotiaana suolikiertymän johdosta. Tamma kerkesi saamaan ainoastaan yhden varsan.

Isän emän isä Prawn Logic kilpaili esteillä - ja menestyi niillä hyvin. Vaikka Prawn Logic ei yltänytkään ihan huipulle asti, nähtiin orilta suurimmaksi osaksi pelkästään hyviä suorituksia. Tämä ruunikko vain 153cm pituinen ori oli todella voimakastahtoinen. Hänen kanssaan pärjäsivät harvat. Ori oli varsasta 13 -vuotiaaseen saakka kasvattajallaan, kunnes tämä päätti myydä orin eteenpäin. Prawn Logicin kilpailumenestyksen takia jatkoi hän myös uuden omistajansa luona esteiden kanssa. Uusi omistaja tavoitteli kuitenkin ainoastaan omaa etuaan ja menestystä. Prawn Logic olikin tämän omistajan luona kaksi vuotta kidutettavana. Ja kidutettavana ihan kirjaimellisesti, sillä tämä omistaja hakkasi, potki, rääkkäsi Prawn Logicia kostoksi jokaisesta epäonnistumisesta. Prawn Logic sai yhden varsan. Kahden vuoden jälkeen, täyttäessään 16 -vuotta kuoli ori yllättäen, eikä syytä saatu koskaan selvitettyä. Prawn Logicin ruumiissa näkyi selviä fyysisen väkivallan merkkejä ja eläinlääkärit epäilivätkin orin kuolleen rankan väkivallan yhteydessä. Omistajaa vastaan nostettiin syyte, tosin mitään tuomiota hän ei kuitenkaan saanut. Nämä eläinlääkärit tuomittiin maksamaan naiselle 1.5 miljoonan eli yhteensä 3 miljoonan korvaukset "kärsimyksestä", sekä "turhien" syytösten tuomasta haitasta. Prawn Logic jäi ihmisten mieleen suurimmaksi osaksi vain kuolemastaan nousseen kohun takia. Kilpaurallaan ori ei menestynyt tarpeeksi, jotta kukaan häntä estekentiltä enää muistaisi.

Isän emän emä Keister’s Kiss ostettiin perheen 16 -vuotiaalle tyttärelle ensimmäiseksi omaksi hevoseksi, Keister's Kissin (tutummin Kidan) ollessa 6 -vuotias. Kida oli 164cm pitkä rautias tamma. Aluksi tamma harjoitteli 16 -vuotiaan omistajansa kanssa perus juttuja, kunnes huomattiin tamman olevan erityisen lahjakas esteratsastuksessa. Kidan omistaja aloitti tamman treenaamisen, sekä parivaljakkoa nähtiin paljon pienemmissä kilpailuissa. Kida viihtyi radoilla ja rakasti hyppäämistä! Tammalla oli erittäin hyvä hyppytyyli, hän osasi myös mennä radan nopeasti ja tarkkaan läpi. Pudotuksia harvoin nähtiin, kieltoja ei koskaan. Kidasta olisi voinut olla menestyjäksi suuremmissakin kilpailuissa. Tamman ei kuitenkaan onnistunut koskaan ylittämään 120cm korkeampaa rataa. 120cm luokassa häntä taas nähtiin useinkin ja kerkesi tamma nappaamaan 9 -vuotisen kilpauransa aikana kymmeniä palkintoja eritasoisista kilpailuista. Kida onnistui estekilpailuiden lisäksi keräämään urallaan myös muutamia näyttely voittoja. Hän saikin lopulta itselleen Champion sekä YLA2 arvonimet. Kidalla teetettiin 4 -varsaa ja tamma kuoli lopulta 28 -vuotiaana.

Maastoilimme ensin metsän poikki, jonka jälkeen saavuimme peltoalueelle. Tässä otimme pienen laukkaspurtin ja kisasimme, kumpi on ensin peltoalueen päässä, metsän reunalla. Minun höpöttäessäni vielä säännöistä, koki Daniel parhaakseen ottaa varaslähdön ja saikin muutaman sekuntin etumatkaa minulta ja Timiltä. Koitin kannustaa Timiä ja saada Daniel sekä Jack kiinni, mut kakkoseksihan sitä jäätiin. "Että piti sun sit oikeen huijaamaan ruveta. Etpä olis muuten voittanutkaan!" vitsailin. Naureskelimme yhdessä, kulkiessamme vielä pienen metsäpätkän, jonka jälkeen käännyimme takaisin. Tällä kertaa saavuttuamme metsän reunaan, olin varautunut. "Kumpi on eka toisessa päässä? Lähtee nyt!" sanoin nopeasti ja nostin Timin laukalle. Daniel, ei osannut yhtään odottaa tilannetta ja jäikin tyhmänä seisomaan metsän reunalle hetkeksi, ennen kuin tajusi nostaa Jackin laukalle. Epätoivoisena parivaljakko yritti ottaa meitä kiinni, kuitenkin siinä onnistumatta. "Kukas nyt voitti?!?" kehuskelin. "Ja tää oli vielä reilu voitto! Mähän sanoin, et lähtee nyt..." jatkoin. "Ja pyh!" Daniel totesi. Kun olimme saapuneet metsän reunaan... "Kumpi eka kotona? Lähtee nyt!" huusi Daniel ja nosti Jackin laukalle. Olin kuitenkin Danielin hiljaisuudesta osannut arvata, että hän suunnittelee jotain. Kaikenlaiset kosto ja sotasuunnitelmat, kun olivat aivan hänen juttunsa! Sain siis nostettua Timin laukalle samoihin aikoihin ja saavuimme kummatkin samaan aikaan maaliin. Vaikka kyllä mä vähän aikaisemmin olin perillä!

Scott tuli katsomaan meitä talliin. Juttelimme Scottin kanssa niitä näitä, samalla kun vein Timin pesupaikalle, huuhtelin hieman orin hikistä selkää sekä jalkoja. Tämän jälkeen talutin Timin takaisin karsinaansa. "Mun pitäis olla harjaamassa ja loimittamassa Sheriff..." Scott aloitti. Tuli hetken hiljaisuus, jonka jälkeen hän jatkoi;"...Mut mitä sä vielä tänään meinaat?" Olin hiljaa, sillä en tiennyt mitä vastata. Tarkistaisin hevoset, jonka jälkeen menisin tietenkin nukkumaan. Mitäs muutakaan? "Se Sheriff..." keskeytti Scottin ääni viileän hiljaisuuden. "Nähdään!" hän jatkoi, samalla vilkuttaen ja jatkaen matkaansa kohti Sheriffin karsinaa. Mä jäin siihen yksin seisomaan. Oh good, näytin varmaan aivan typerältä!

Hetken päästä tajusin, että mun oli loimitettava Timi myös. Otin ohuen villaloimen käteeni ja avasin Timin karsinan. Timi alkoi välittömästi puskemaan turvallaan kylkeeni. Rapsutin hänen turpaansa hetken, jonka jälkeen heitin loimen orin päälle ja laitoin kiinnitykset paikalleen. Avasin Timin riimun ja otin sen pois.

Olin lähtemässä karsinasta. Timi ei kuitenkaan tahtonut, että lähden. Se puski päätään minua kohden ja nuolaisi poskeani. Ori tuli aivan lähelle ja katsoi minua tavalla, jolla hän ei ollut vielä koskaan katsonut. Huomasin hänen katseestaan luottamuksen, rakkauden, välittämisen, kaipuun, sekä menettämisen pelon. En mä ollut ymmärtänyt sitä aikaisemmin. Olin kai pitänyt Timiä pelkkänä nuorena temppuilevana orin pahasena, josta oli tarkoitus kouluttaa taitava kilpaori. Sen temppuilut saivat mut välillä hermostumaan ja kiroamaan koko hevosen maanrakoon. Mä kuitenkin ymmärsin sen nyt, vaikka ei Timi sitä aina osannutkaan näyttää aivan oikealla tavalla. Ori kuitenkin rakasti mua! Se nuolaisi mun poskeani vielä kerran, jonka jälkeen kääntyi pois. Olisin vaan halunnut syöttää sille kilon porkkanoita, tai viisikymmentä kiloa, tai antaa leipää, tai tarjota sille maailman parhaimman aterian tai mitä vaan se halusi... Tiesin kuitenkin, ettei Timi halunnut niistä mitään.

Mä suljin orin karsinan oven ja katsoin sitä hymyillen, jonka jälkeen kävelin pois. Ei Timi tahtonut porkkanoita, leipää, ei omenoita, herkkuateriaa... Orille riitti, kunhan mä olin sen vieressä. Kunhan mä pysyin hänen elämässään aina. Kyynel valui hellästi poskelleni. Vaikka en sitä osannut Timille näyttää, niin myös mä rakastin häntä! Rakastin oria hyvinkin paljon, vaikka en sitä voisikaan hänelle koskaan kertoa. Ja vaikka en koskaan oliskaan tarpeeksi hyvä, sitä hänelle näyttääkseni. Tippui poskelleni toinen kyynel, kolmas ja neljäskin... Ja vesi kasteli hiuksiani kävellessäni kotiin.

Haimme kaikki muut hevoset laitumelta ja aloin kyselemään Timin perään. Ei kukaan muukaan tallilta ollut hänestä kuullut. Meillä pitäisi alkaa treenit, mut Timiä ei näkynyt vieläkään missään. Kului tunteja ja taas tunteja... Estevalmennus tosiaan meni ohi, kuten alkoi koko päivä muutenkin olemaan pian lopuillaan. Jäljellä oli viimiset ratsastustunnit ja valmennukset enää...

Olin soittanut jo paikalliselle poliisille ja ilmoittanut, että meillä on hevonen kateissa tai varastettu. Olin kerennyt tulostaa Timin kuvaa ja Danielin, Audreyn ja Scottin kanssa olimme levitelleet "KADONNUT!" tekstillä omistettuja lappuja lähipaikkoihin. Olin kierrellyt tallialuetta ja huudellut Timiä nimeltä, mut ei mitään. Koko tallipäivä menikin jo ohi, jouduin sulkemaan tallin ilman Timiä. Jätin kuitenkin kauraa, heiniä ja porkkanoita orin laitumelle. Pääsisi ori sinne syömään, kun yllättäisi nälkä. Kävelin huolissani ja surullisena kotiin. En saanut nukutuksi, vaikka kello oli pian viisi aamulla.

Kuulin kuitenkin äkkiä rytinää ikkunani takaa. Säikähdin aivan kamalasti; ajattelin että ne rosvot olisivat nyt tulossa tänne! Havittelin lattiaharjaa käteeni, sillä minun olisi hyvä lyödä sisälle tulevia tunkeilijoita. Piilouduin nopeasti ikkunan alle ja olin valmiina iskemään.

Hetken päästä kuulin ikkunan narahtavan, lopulta aukesi se kokonaan. Mä hyppäsin nopeasti pystyyn, iskin harjanvarren kohti avonaista ikkunaa ja lätkäisin harjalla niin lujaa, kun pystyin. Tilanne tapahtui niin nopeasti, etten ollut edes kerennyt huomata tilannetta. Ikkunan ulkopuolella, kun ei seisonutkaan varkaita tai tunkeilijoita, vaan Timi! Harjanvarsi oli tehnyt Timin turpaan pienen haavan. Säikähtänyt ori taas juossut nopeasti pitemmälle ikkunastani.

Otin ikkunan vierestä käteeni vyön ja hyppäsin ikkunasta ulos. Aloin lähestyä oria varovasti. Timillä ei kuitenkaan ollut aikeita lähteä juoksemaan karkuun. Hän antoi minun ottaa itsensä helposti kiinni. Pujoitin vyön hänen kaulansa ympäri ja taputin oria helästi kaulalle. Tämän jälkeen lähdin taluttamaan karkulaista takaisin karsinaansa.

Karsinaan vietyäni annoin Timille heinää ja väkirehut. Olin juuri sulkemassa orin karsinaa, kunnes huomasin hänen jalassaan verestävän arven. Minua väsytti kamalasti, eläinlääkärin saapumista odotellessa kävinkin keittämässä hoitajien tuvassa itselleni kupin kahvia. Noin 45 min odottelun jälkeen saapui eläinlääkäri vihdoin.

Lääkärin katsoessa Timin jalkaa odottelin vieressä kärsimättömänä ja taputtelin orin kaulaa, tätä rauhoitellakseni. Huomasin orin selvästi aristelevan jalkaa, etenkin kun siihen koski. Pelkäsin, että joutuisimme jättämään huomiset treenimme väliin. "Olette ilmeisesti metsässä kävelleet?" katsoi lääkäri minua ja kysäisi. "Itseasiassa mulla ei oo mitään tietoa siit, et missä ori on menny. Se karkas tänää päivällä ja tuli vast hetki sitten takas. Luulin sitä rosvoks ja kalautin harjanvarrella turpaan. Tossa on jälki siitä, katso!" näytin. Lääkäri katsoi minua hämmentyneenä. "Se, mitä ori nyt tarvitsee on lepo. Määrään sille tulehduslääkettä, sekä parannusta edistävää voidetta. Voit tulla hakemaan reseptit tuomenna mun luota. Nyt ei tullut tajuttua ottaa mitään mukaan. Niin kiireellä lähdin." Katsoin lääkäriä kysyvästi, mutten osannut valita oikeita sanoja. "Niin, ori on loukannut jalkansa. Siis anteeksi. Senhän te tiesittekin... Hän on ilmeisesti jäänyt kiinni piikkiaitaan, tai lankaan. Näissä metsissä liikkuu paljon metsästäjiä. Kannattaa olla jatkon kannalta varovaisempi, ettei pääästä hevosia yksin juoksentelemaan noihin metsiin!" selitti lääkäri. "Suosittelen orille pari päivää lomaa. Lääkityksen ja voiteen pitäisi olla siihen mennessä jo auttanut tarpeeksi. Rankemmat treenit saatte kuitenkin unohtaa viideksi päiväksi -ainakin. Kahden päivän jälkeen voi siis aloittaa rennolla liikutuksella. Vaikka ori ei tällöin enää arastelisi jalkaansa on harha kuvitella, että olisi hän täysin parantunut. On siis hänen parhaakseen muistaa se rento liikutus, ainakin viiden päivän ajan." Kiitin lääkäriä ja kättelin häntä voimakkaasti. Sovin soittavani huomenna ennen, kun lähden noutamaan Timin lääkkeitä, jotta herra lääkäri olisi edelleen paikalla.

Onni onnettomuudessa, kuten sanotaan. Timi loukkasi jalkansa, mut sain orin ainakin takaisin. Siltä osin olenkin todella helpottunut ja onnellinen! Oon kuitenkin myös niin väsynyt, etten vaan jaksa tähän aikaan yöstä jäädä pohtimaan asiaa tämän enempää. Sitä, mitä Timille kävi, miksi hän karkasi ja minne ja miten päätti tulla takaisin -jääköön arvoitukseksi. Arvoitukseksi, jota emme saa tuskin ikinä tietää! Väsyneenä painoin pääni tyynyyn ja nukahdin melkein heti.

Ravailut ja laukkailut olivat kiellettyjä. Menimme vaan rauhallista käyntiä koko matkan, jottei Timi rasittaisi jalkaansa liikaa. Orilta, kun oli laitumellakin riehuminen kahdeksi päiväksi kielletty, niin tarvitsi se silti pientä ulkoilua.

Lähdimme siis tallilta kävelemään ensin tallille johtavaa hiekkatietä, jonka jälkeen poikkesimme tieltä metsään. Ilma oli kauniin talvinen! Viileä tuuli puhalsi kasvoihini, lehdet olivat kauniin haalistuneita ja niitä lenteli pitkin metsää. Crescent Cityn talvi oli mielestäni kaunis! Ei tarvinnut kestää jatkuvia pakkasia ja kylmää ilmaa, mut ei tarvinnut myöskään läkähtyä kuoliaaksi ympäri vuoden. Oli hienoa, kun välillä joutui kärsimään hieman viileämmistäkin ilmosta, silti jäätymättä (ellei ole pukenut miljoonaa kiloa vaatteita päälle).

Voisi siis sanoa, että Crescent Cityssä ei ole koskaan talvea, kuten Suomessa. Täällä näemme ainoastaan kolme vuodenaikaa, kevään, kesän ja syksyn. Kun Suomessa kärsitään pakkasista ja kylmyydestä, meillä täällä Crescent Cityssä on syksy. Itse sitä kutsumme talveksi tietty, mutta syksyksi sitä Suomalaiset sanoisivat! Ja sen aikaa, kun olen tällä asunut; en ole kertaakaan kaivannut lunta ja kylmyyttä! Tuskin tulisin kaipaamaan sitä ikinä. Suomessa asuessanikaan, kun en siitä koskaan erityisemmin pitänyt.

Kävelimme Timin ja Danin kanssa ympäri metsää. Nautin virkistävästä tuulesta ja huomasin Timin nauttivan myös. Tämä hevonen todella tykkäsi luonnosta, tykkäsi minusta, eikä Danissakaan ollut mitään vikaa. Oli Dani sentään yksi Timin parhaimmista hevosystävistä Filmürissa. Jatkoimme matkaamme vielä hetken, kunnes Timi ja Dani säikähtivät yhtäkkiä kummatkin. En osannut odottaa tilannetta, joten tipahdin Danin selästä, otteeni irtosi Timin riimunarusta ja oreista kummatkin lähtivät juoksemaan pitkälle metsikköön.

Selkääni sattui, olin pudonnut suoraan puunrungon päälle. Onneksi ei silti käynyt pahemmin, pystyin nousemaan kivusta huolimatta ylös. Soittamaan tallille ja pyytämään apua. Daniel saapuikin hetken päästä Ilonalla ratsastaen. Jos tamma ei saisi houkuteltua oreja luoksemme, niin ei mikään. Jatkoin etsintöjäni kävellen, kun taas Daniel kierteli Ilonan kanssa ympäri metsää.

Huomasin yhtäkkiä jonkun koskettavan jalkaani. Mä säikähdin kamalasti, samalla kirkaisten ja hypähtäen ilmaan! Kun katsahdin alas, näin maassa pienen dalmatialaisen, nuolemassa hädissään jalkaani. Laskeuduin polvilleni ja silitin pikkuisen likaista turkkia. Hän oli selvästi karkuteillä, tai hylätty. Laihassa kunnossa, likainen ja peloissaan. Nostin pikkuisen syliini ja se alkoi välittömästi nuolemaan kasvojani. Hetken päästä saapui Daniel taluttaen Timiä sekä Dania ja Ilonalla ratsastaen. "Mihin sä oikeen katosit?", "Koitin soittaa sulle, mut ei vastausta..." Daniel aloitti. "Kerkesin jo huolestuu..." hän jatkoi. "...Miks sä kannat koiraa sylissä?" keskeytti hän lauseensa. Kerroin Danielille koko jutun, alkaen siitä kuinka lähdin kävellen etsimään Timiä ja Dania ja kuinka pentu oli säikäyttänyt minut ja kuinka lopulta päätynyt syliini. "Enkä mä voi sitä vaan tänne jättää. Se näyttää ihan nälkiintyneeltä, eikä sillä oo varmaan mitää paikkaa mihin mennä..." aloitin. "Meillä on paikka. Ja ruokaa." Keskeytti Daniel lauseeni, sen jälkeen vinkaten minulle silmää. "Tule!" Hän viittoi minua nousemaan Danin selkään. Tuo pikkuinen pentu sylissäni lopulta hyppäsin Danin selkään. Tämä uros yritti aluksi rimpuilla itseään irti, mut lopulta rauhoittui hieman. Saatuani Danin talliin ja hoidettuani hänet, menin hoitamaan Timin. Minua odotti kuitenkin yllätys, avattuani Timin karsinan. Timi röhnötti maassa, tämä koiranpentu käpertyneenä hänen viereensä. Se näky oli niin kaunis. Minulla ei ollut tietenkään puhelinta, jolla olisin sen saanut ikuistettua. Mitä ikinä Dani ja Timi säikähtivätkään, oli sillä tarkoitus.

Siinä mä seisoin hymyillen. Mä olin onnellinen! Todella onnellinen. Loppujen lopuksi oli maastolenkki onnistunut. Saimmehan tallille uuden asukkaan, tuon pikkuisen dalmatialaisen, jonka sai myöhemmin nimekseen Taco. Ja Timi löysi itselleen uuden ystävän. Ystäväthän eivät katso kokoa, rotua, tai ulkonäköä. Vaikka sen taisi Timi tietääkin jo.

Eipä mennyt kauaakaan, kun tuli Pagelta soitto puhelimeeni. Timi oltiin nähty juoksentelemassa Tacon kanssa pihalla. Lähdin tietenkin kiireellä ulos tallista katsomaan tilannetta, enkä olisi voinut ikinä uskoa, mitä näin. Taco jahtaamassa Timiä ja Timi juoksemassa karkuun, hetken päästä vaihtui jahtausvuoro ja alkoi Timi juoksemaan Tacon perässä. Vaikka se hauskaa katsottavaa olikin, oli tästä touhusta tehtävä loppu. Keskeytin jahtausleikit, otin Timin riimusta kiinni ja talutin orin takaisin laitumelle.

Noh.. Kun Timistä on kyse, niin eipäs kaikki tähän loppuneet. Hetken puuhastelun jälkeen huomasin orin seisovan tallin ovella. Olin jo hieman hermostunut orin pelleilyistä, joten vihaisena lähdin kävelemään häntä kohti. Saisi jäädä karsinaansa miettimään tekojaan. Mulla oli muutakin hommaa, kun roudailla oria jatkuvasti takaisin laitumelle. Taisi Timi lukea ajatukseni, kun minun lähestyessäni häntä tempaisikin ori juoksemaan karkuun.

Jäin seisomaan tallin eteen ja mietin, mikä avuksi. Lopulta minulle tuli idea. Kävin hakemassa Timille ensin paljon herkkuja, porkkanaa ja leivänpaloja, joita levitin tallin eteen. Tämän jälkeen jäin väijymään oria tallin nurkan taakse riimunarun kanssa. Olin valmiina hyökkäämään, kun eksyisi ori lopulta herkkujen perässä tallin eteen. Siinä mä sitten seisoin ja odottelin. Odottelin varmaan tunnin, ellen ylikin, kunnes päätin lähteä jatkamaan hommiani.

Kerkesin kävelemään talliin sisälle ja hakemaan luudan tallin varastosta. Varaston oven sulkiessani mitäs muutakaan, kun näin Timin tallin edessä ahmimassa hänelle jättämiäni herkkuja. Olin varma, että tuo katala orinpahanen oli ollut väijtymässä minua koko aika ja odottanut sitä hetkeä, kun lähtisin pois. Entistä vihaisempana, ajattelin yllättää hänet. Kiersin tallin ympäri ja hitaasti sekä äänettömästi hiivin orin luokse. Siinä Timi rouskutteli porkkanaa, tajuamatta mitään. Tai näin ainakin luulin. Kuitenkin juuri, kun olin tarttumassa orin riimuun, tempaisikin hän minua karkuun. Lopulta jäi Timi vähän matkan päähän seisomaan ja hirnahteli kettuillakseen. Lopulta ori kääntyi ympäri ja jatkoi matkaa.

Hetken päästä tuli Danielilta puhelu. "Et ikinä arvaa?" hän hän kysyi yllättyneellä äänellä. "No?" vastasin tylysti. "Timi on täällä. Ahdistelee tammoja laitumen vieressä!" Se ei tietenkään yllättänyt minua yhtään. Kerroinkin Danielille, kuinka Timi oli päässyt karkuun ja kuinka olin koittanut saada oria kiinni jo koko aamun. Daniel kertoi, että hänellä oli idea. Hän enempää paljastamatta käski minut välittömästä tammatalleille. Ja lähdin heti.

"Madonna. Tai Pumpuli. Tai Sanna tai..." Daniel aloitti. "Se on meidän ratkasu." hän jatkoi. Mä katsoin häntä hölmistyneellä ilmeellä. "Tossako oli sun idea? Ei toimi", totesin. Lopulta päätimme lyödä vetioa siitä, kumpi saisi ensin Timin kiinni. Häviäjä joutuisi tottelemaan voittajaa koko loppupäivän ajan. Kättelimme kilpailun aloittamiseksi.

Hain saavillisen kauraa. Mikään ei voisi saada Timiä kiinni, jos ei kaura. Tällä kertaa laitoin kaurat laitumelle ja siirryin itse kauemmas, jottei ori arvaisi mitään. Olin valmis juoksemaan ja laittamaan laitumen nopeasti kiinni. Ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia, kunnes saapui utelias ori paikalle. Kirjoitin Danielille tietysti heti viestin ja käskin tulla katsomaan häviötään. Daniel ilmestyikin paikalle nopeasti. Timi pienen epäröinnin jälkeen uskaltautui astumaan laitumen sisälle. Näytti hän kuitenkin siltä, kuin olisi arvannut minun suunnittelevan jotain. Orin hoksattua kaura ämpärin, ryntäsi hän hotkimaan kauroja, eikä edes tajunnut, kuinka laitoin laitumen portin kiinni. Ja se oli siinä! Daniel katsoi minuun yllättyneenä. Hän kätteli voittajaa ja huusi Pagen paikalle. Page saapui taluttaen Madonnaa. "Sä satuit vaa olee täl kerralla nopeempi!" Daniel alotti. "Mä olisin voittanu muuten..." hän jatkoi vinkaten mulle silmää.

Käännyimme kaikki kolmistaan tammatallia kohti, kunnes yhtäkkiä kuului takaatamme tömähdys. Käännyimme kaikki katsomaan. Se oli Timi. Ori oli juuri hypännyt laitumensa aidan yli. *Ei taas...* mietin mielessäni. Timi juoksi kuitenkin suoraan meitä kohti. Ori yritti hulluna (ja kiimaisena) käydä Madonnan päälle. Onneksi oli Daniel nopeampi. Hän sai napattua Timin riimusta kiinni, Pagen taluttaessa Madonnaa pois päin Timin luota. Ori koitti vetää itseään kohti Madonnaa, mut Daniel onnistui pitämään orin otteessaan, samalla kiinnittäen riimunarun. "Joskohan olis laiduntamiset Timin osalta tässä?" Daniel kysyi. "Ja karkureissut." hän jatkoi naurahtaen. "Sopii mulle!" totesin.

Page talutti Madonnan takaisin tammatalliin, kun taas minä ja Daniel talutimme Timin takaisin karsinaansa. "Arvaa mitä?" Daniel alotti. "Saatki hoitaa tänää kaikki mun duunit." hän jatkoi. "Samalla, ku mä juon kahvia. Ja syön ehkä vähän pullaaki", hän lisäsi virnistäen. Olin ärsyyntynyt tuosta kettuilusta. Ensin Timi ja nyt vielä Daniel... Mikä näitä miespuolisia oikeen vaivasi? Eivätkö he ymmärtäneet, et mul on raskasta? Tulee ryppyjä, kun itseään alkaa liikaa rasittaa... Huokaisin. Daniel naureskeli mun vieressä. "Heh heh.." totesin, vilkaisten häntä totisesti. "Mitäs hävisit..." hän sanoi virnuillen. "Mut meen nyt hakee sitä kahvii. Työn iloa!" hän lisäsi, jonka jälkeen jätti käteeni paperilapun ja poistui paikalta. Avatessani paperilapun yllätyin tehtävien määrästä, oli tammatallin pesua, karsinoioden puhdistusta, Ilonan ja Sannan ratsutusta, ruokintaa, eläinlääkärikäyntejä kaksi kappaletta, Ilonalla myös hieronta, mukana oli myös kauppalista, muutamia korjaustöitä ja paljon muuta. Työn iloa. No sitä tää todellakin oli... Tulisin varmasti kuolemaan ennen ku tää päivä päättyy!

Katsahdin Timiä vihaisesti. "H*lvetin kaakki. Kaikkeen mä sun takias joudunki..." huokaisin. Katsoin Timiä hetken, jonka jälkeen taputin häntä hellästi kaulalle. "Mut silti mä rakastan sua." jatkoin. Halasin oria pitkään, jonka jälkeen päätin jatkaa tallihommiani. Listaan täytyisi kirjoittaa vielä laitumen korjaus. Aidasta pitäisi tehdä ehdottomasti paljon korkeampi! Ei se kävisi päinsä, että Timi täällä päivittäin meitä juoksuttaisi... Suljin siis Timin karsinan, seisoin vielä hetken karsinan edessä oria katsellen. Tämän jälkeen tartuin moppiin. Työurakan aloittaisin oritallin lattioiden lakaisusta. Vaikka jouduin työskentelemään ilman apua, onneksi en joutunut työskentelemään ilman seuraa. Kahvia ja pullaa haettuaan jäi nimittäin Daniel seurakseni -koko loppupäiväksi.

Kävelin Timin kanssa kohti maneesia. Tänään treenaisimme erikoisesteitä, tavallisten pystyesteiden sijaan. Karenin piti tulla valmentamaan, mutta ilmoittikin myöhästyvänsä ja pyysi minua harjoittelemaan itsekseni tämän tunnin. Scott sekä Page suostuivat tulemaan avukseni kokoamaan esteitä ja nostamaan niiden korkeutta.

Aluksi lämmittelin Timin kanssa hetken, kävellen ympäri maneesia. Sen jälkeen ravasin muutaman kerran ja tein voltteja maneesin päätyihin. Ravaamisen jälkeen nostin laukan ja laukkailin vielä kerran maneesin ympäri, sekä tein myös pienet voltit maneesin kummassakin päädyssä. Timi kulki hyvin -hän pysyi kuolaimella sekä kuunteli antamiani apuja. Alku veryttelyn jälkeen oli aika aloittaa.

Lämmittely hyppyinä hyppäsimme muutaman 140cm pystyesteen. Tämän jälkeen kokosivat Scott sekä Page kentälle okserin, kahden pystyesteen lisäksi. Timi kuumeni esteitä hypätessä hieman liikaa, jonka johdosta jouduin ottamaan Timin voltille kentän päätyyn. Koitin hetken laukkaillessa saada Timin innostunutta vauhtia puolipidätteitä käyttäen hieman rauhoittumaan. Timin kuunnellessa pidätteitäni taputin oria kiitokseksi kaulalle. Nyt pääsimme jatkamaan. Yritimme esteiden ylittämistä uudestaan ja tällä kertaa oli suorituksemme paljon parempi! Hyppäsimme esteet vielä muutamaan kertaan, toisella kerralla nostivat Scott sekä Page esteiden korkeuden 160 senttimetriin. Eikä mitään ongelmia! Taputin Timiä tyytyväisenä ja siirsin orin käyntiin. Annoin hänen huilahtaa hetken pitkillä ohjilla.

Kiersimme maneesin muutaman kerran käynnissä, samalla, kun Scott ja Page kokosivat kentälle kunnon rataa. Kentälle tuli siis kaksi pystyä, trippeli, sianselkä sekä muuripysty ja esteiden korkeudeksi ensin 140 senttimetriä. Timin saatua huilata hetken, keräsin ohjat käteeni ja nostin Timin laukalle. Hyppäsimme ensin yhden kerran pelkän pystyn. Sen jälkeen hyppäsimme muutaman kerran pelkän trippelin ja muuripystyn. Muuria lähestyttäessä oli lähestyminen aivan liian lyhyt ja kompuroiden koitti Timi pitää tasapainonsa. Puomit putosivat ja muuri kaatui. Scott neuvoikin minua keskittymään enemmän puhtaaseen rataan, kun hyvään aikaan. Itse olin silti aina yrittänyt suorittaa enemmän sitä hyvää aikaa, mut tottahan Scott puhui. Uudella yrityksellä otinkin hieman pidemmän lähestymisen esteelle tultaessa ja hyppy onnistui huomattavasti paremmin! Laskeutumisessa tosin Timi kompuroi hieman jälleen. Harjoittelimme pelkän trippelin ja muurin kanssa sen verran kauan, ettemme kerenneet hyppäämään rataa, kuin 140cm korkeudella. Timi, kun on 160 senttimetristen esteidenkin kanssa pärjännyt hienosti, niin tänään jopa pelkkä 140cm trippeli ja muuripysty tuottivat ongelmia.

Tunnin päätyttyä annoin Timille pitkät ohjat ja taputin kaulalle kiitokseksi. Näköjään meillä oli vielä paljon treenattavaa myös 140cm esteiden kanssa! Tai sitten minulla vaan on edelleen kehityttävää lähestymisten kanssa? Niistä on Karenkin minulle monta kertaa sanonut. Itse kun aina yritän tavoitella mahdollisimman hyvää aikaa, valitsen usein yhtään ajattelematta liian lyhyen tien esteelle ja tästä syystä on hevosen käytännössä mahdotonta selviytyä hypystä puhtaasti, pudottamatta puomia. Tunti oli Timin osalta silti ihan hyvä. Ori selviytyi hyvin, siitäkin huolimatta että mokasin taas esteille lähestymisten kanssa. "Enkö mä ikinä opi?", huokaisin. Suljin Timin karsinan oven ja lähdin kävelemään kohti kahviota. Nyt jos koskaan kelpaisi kuppi kahvia!

Ravailin Timin kanssa ympäri kenttää ja tein tapani mukaan kentän päätyihin pieniä voltteja. Karen kokosi maneesiin 140cm rataa. Kahta pystyestettä, okseri, trippeli, sianselkä, muuripysty ja pituuseste kolmella pystyllä. Nostin Timin laukkaan ja laukkailin voltilla kentän päädyssä sen aikaa, että oli Karen saanut viimeisenkin esteen koottua. Kuuntelin, kuinka Karen neuvoi minua. Hän käski olemaan tarkka lähestymisten kanssa, sekä sanoi ettei tahtoisi tänään nähdä niiden osalta yhtäkään virhettä. Minä kuulemma pystyisin virheettömään suoritukseen, jos vaan keskittyisin rataan tarpeeksi! Radan järjestys siis oli, ensin pysty, jonka jälkeen okseri, sen jälkeen sianselkä, jonka jälkeen toinen pysty, trippeli, pituuseste ja muuripysty.

Nostin Timin laukalle ja lämmittelyksi hyppäsimme ensin muutamaan kertaan ainoastaan ensimmäisen pystyn. Toisella lämmittelyhypyllä kuitenkin (keskittymiseni, joka oli jossain ihan muualla, enkä ollut tarpeeksi ajoissa ehtinyt ohjata Timiä voltille) liian innokas Timi hyppäsi myös okserin heti perään. Karen sätti minua vihaisena. Ei tämän tasoinen ratsastaja vaan yksinkertaisesti saisi enää tehdä tuon tasoisia keskittymisvirheitä! Mamma toivoi, että koko lopputunnin keskittyisin ja antaisin täydet 110% tälle valmennukselle. Hän meuhkasi, kuinka voisi mennä pitämään aloittelijoiden tuntia, jos tahtoisi nähdä huonoja ja noloja suorituksia. Se oli Karenin tapa sanoa, että toivoo vain ratsastajan parasta ja haluaa saada hänet kehittymään. Kuuntelin Karenia ja koko lopputunnin koitinkin keskittyä ja antaa kaikkeni, jotta hypyt tulisivat onnistumaan.

Verryttely hyppyjen jälkeen aloimme suorittaa koko rataa. Koitin keskittyä ja tsempata erityisesti lähestymisissä, jotta tyhmiä virheitä ja pudotuksia ei tulisi. Timi hyppäsi loistavasti! Laskeutumiset onnistuivat nappiin, sekä askellukset esteiden välissä menivät oikein. Timin tahti radalla oli sopiva, ori ei kuumentunut liikaa, muttei ollut vauhdiltaan liian hidaskaan. Lähestymiset esteille olivat hyvät. Tosin Karenin mielestä edelleen hieman liian lyhyet. Kuitenkin radasta suoriuduimme kunnialla. Esteiden korkeutta emme kuitenkaan vielä nostaneet. Karen toivoi näkevänsä vielä ainakin yhden yhtä onnistuneen hypyn. Eikä siihen paljoa vaadittu. Heti seuraava hyppy onnistui aivan yhtä loistavasti! Annoin Timille pitkät ohjat ja kävelimme hetken ympäri kenttää. Karen nosti radan korkeuden 160 senttimetriin.

Tauon aikana oli keskittymiseni päässyt katoamaan ja heti ensimmäistä kertaa korotettua rataa hypätessämme kompuroi Timi aivan pieleen menneiden askeleiden johdosta esteiden välissä. Ja tipahti radalta se puomikin. Timin vauhti oli keskittymiseni herpaantumisen johdosta noussut aivan liian kovaksi, en ollut muistanut pidätteitä tai edes vetää Timiä pois radalta ympyrälle radan viereen. Karen kirosi tyhmyyttäni ja kertoi tämän olevan viimeinen kerta, kun hän tulisi tänne minua valmentamaan, ei valmennuksista olisi minulle mitään hyötyä, kun en kuuntelisi valmentajaa ja keskittyisi. Keskittymistä, kun vaaditaan vain sen tunnin ajan, niin miksi h*lvetissä en edes sitä aikaa voisi yrittää ja antaa kaikkeani? Karen raivosi kova äänisesti. Ei hän kuitenkaan ollut mihinkään lähtemässä, tämä oli vaan hänen tapansa saada valmennettava keskittymään. Tosin minuun tämä ei enää toiminut. Olin saanut kuulla jo liian monta kertaa, kuinka Karen aikoo lopettaa ja kuinka sitä ja tätä ja sitä ja tätä... Pääsimme kuitenkin hetken päästä jatkamaan, tällä kertaa oli keskittymiseni parempi ja suoriuduimmekin radasta paljon paremmin, kuin äsken. Harjoittelimme muutaman kerran pelkän sianselän ja trippelin kanssa, joista kummatkin tuntuivat olevan sekä Timille sekä minulle ne vaikeimmat esteet. Tunnin lopuksi ylitimme koko radan vielä muutamaan kertaan. Karen halusi nähdä meiltä yhden suorituksen, jota hän voisi kunnolla kehua, jotta tunti voitaisiin päättää hyviin tunnelmiin. Kolmas kerta ylittyi puhtaasti, kuten oli ylittynyt ensimmäinen ja toinenkin kerta. Olimme Timin kanssa kummatkin jo aivan poikki, mutta Karen vaati vielä parempaa suoritusta. Hän sanoi, että pystyisimme siihen. Itse kun ajattelin, ettemme pysty, olimme kummatkin jo niin väsyneitä. Heti seuraavalla, neljännellä yrityksellä rata kuitenkin ylittyi täysin virheettömästi. Timillä oli juuri sopivasti vauhtia ja lähestymiseni oli Karenin mielestä mainiot. Ei liian lyhyet, mutta eivät liian pitkätkään. Karen kehui suoritustamme. Taputin Timiä kaulalle, sekä orin selästä hypättyäni sai hän myös Karenilta muutaman taputuksen. Kävelimme kolmistaan viemään Timiä talliin, Karenin neuvoessa minua jatkoa ajatellen. Valmentajamme jäisi nyt viikon lomalle. En tiennyt, mitä tekisin ilman häntä. Kokonaisen viikon.

Daniel kokosi kentälle radan, ensimmäiseksi pystyn, jonka jälkeen pituusesteen, okserin, pystyn, okserin ja pystyn. Radan korkeudeksi nostettiin 140cm. Timin lähestymiest esteelle olivat luonnastaan niin hyvät, jotta korjattavaa jäi hyvin vähän. Välillä ori innostui liikaa, jonka johdosta saattoi vauhtia olla liikaa. Muuten suoriutui hän loistavasti! Minun lyhyet lähestymisenikään eivät olleet tänään esteenä onnistuneille hypyille. Daniel nosti esteiden korkeutta 160 senttimetriin. Hyppäsimme radan muutamaan kertaan, virheitä ei pahemmin tullut. Tosin kerran Timillä oli aivan liikaa vauhtia (ja intoa), kun hän aloitti radan ja tästä johtuen askeleet menivät aivan pieleen pituusesteelle tullessa. Hän tiputtikin keskimmäisen ja viimeisen puomin, sekä pituusestettä seuraava okseri ylittyi tuurilla puhtaasti. Loppurata mentiin myös aika tuurilla, yritin tehdä pidätteitä koko aika, mut en saanut siltikään hillittyä Timin vauhtia tarpeeksi. Tämän heikomman suorituksen takia ylittyi hieman meidän puolituntia kestävä treenaus. Normaalisti treenaamme aina tunnin tai puolitoista, mut tänään ajattelimme pitää rennomman treenin ja treenin päätteeksi lupautui Daniel lähtemään Jack seuranaan mun ja Timin kanssa maastoon. Jack ja Timi tulivat hyvin toimeen keskenään, joten oli ori Timille hyvää maastoseuraa. Timin kanssa hyppäämisen suoritimme kunnialla loppuun, loput hypyistä olivat erittäin onnistuneita jokainen. Minun itseni tulisi muistaa keskittyminen, sekä lähestymiset, Timin taas hillitä välillä liiallista vauhtia (jonka johdosta askellukset ja esteelle lähestyminen usein epäonnistuvat ja tämän takia Timi normaalisti puomin pudottaakin, välillä tietysti tulee tuurilla niitä puhtaita suorituksia. Lähestyminen on päin h*lvettiä, mut onnistuu Timi silti tuurilla suorittamaan koko radan puhtaasti). Reilu puolituntisen treenin jälkeen jäimme siis kävelemään Timin kanssa ympäri kenttää pitkillä ohjilla ja odottamaan Danielia. Hetken odottelun jälkeen saapuikin Daniel Jackilla ratsastaen kohti kenttää. Tästä lähdimme yhdessä tekemään pientä maastolenkkiä.