Hashtag von Gateaway

  • Trakehner
  • Tamma
  • 22.6.2015, Ikääntyminen?
  • 2 -vuotias
  • 162cm
  • Esteratsastus
  • Ko He B, Re 140cm, Me 120cm.





Hashtag von Gateaway, eli tutummin vaan Hashtag on kiltti tamma. Hashtag nauttii laitumella juoksentelemisesta, sekä ajan vietosta vapaana huolista. Tammasta on silti myös esteradoille, aina 140cm esteille saakka. Olemmekin tämän neitokaisen kanssa aloittelemassa kilpauraa.

Hashtag on kaikkien kaveri. Tulee siis toimeen perheen pienempien, kuin myös isompienkin kanssa. Tamma nauttii todella paljon harjaamisesta, sekä muusta ihmiseten kanssa touhuamisesta. Ihmiset ovatkin hänen parhaimpia ystäviään. Tietenkin toisten hevosten lisäksi. Satulan ja suitsien laittaminen ei tuota ongelmia. Kuten ei myöskään kengittäminen, tai lääkärin käynnit.

Hashtag on maastossa hieman säikky. Isommalla porukalla ei Hasgtag säikkyile, ellei jokin oikea eläin tule vastaan. Yksin säikkyy kuitenkin ihan kaikkea. Niin varjoja, kuin myös kaikkia ääniä. Ratsastaja voi itse puhumalla ja tammaa paijailemalla ja kehumalla hieman rauhoittaa tätä. Kuitenkaan ei laukkakohtauksilta voi kokonaan välttyä - tamman kanssa yksin maastoillessa. Hashtag saakin usein kamalia laukkakohtauksia, kun näkee lähellään jotain 'pelottavaa'. Tällöin on jopa hieman kokeneemmankin ratsastajan vaikea pysyä siinä kyydissä mukana. Hashtagin kanssa emme siis suosittele edes kokeneemmankaan ratsastajan lähtevän yksin maastoon. Isommalla porukalla maastoon lähteminen on kuitenkin ok. Hashtag menee parhaiten juuri siellä porukan keskikohdassa, jos ratsastetaan peräkkäin.

Maastoesteillä on Hashtag välillä myös aivan yhtä säikky. Kuitenkin, kun tamman saa keskittymään kunnolla suorittamiseen, niin unohtuu pelkääminen kokonaan. Sillon, kun ei ole aikaa kiinnittää huomiota niihin pelottaviin asioihin, kun pitää keskittyä itse rataan. Kuitenkin, jos tamma huomaa jotain pelottavaa, on hieman hankalaa saada tamma täysillä keskittymään. Muuten menee maastoesteet tammalta hyvin. Tamma hyppää kauniilla tekniikalla, eikä sitä vauhtiakaan puutu. Hashtag onkin oiva hevonen maastoesteradoille, kokeneen ratsastajan kilpakumppaniksi.

Esteillä on tamma yhtä taitava, kuin maastoesteilläkin. Maneesissa tai kentällä ollessa ei tamma ole säikky. Hasgtag on kuuliainen ja jaksaa keskittyä halutessaan myös hieman pidempäänkin treenailuun. Hasgtag on kuitenkin hevonen, joka ei tee mitään ellei ole ihan pakko. Tammaa täytyy siis patistella hommiin jonkun aikaa, ennen kun vasta rupeaa menemään sillä tavalla, kun pitäisi. Aina pitää vähän alku valmennuksen aikana yrittää, että jos toi ratsastaja antaiski mun vaan rentoilla. Pitääkin olla napakka ja osaa antaa sitä pohjetta, jotta saa tamman liikkumaan eteenpäin. Kun tamman saa menemään, menee tämä ja lujaa. Hashtag on hevonen, joka tajuaa aina, että "täähän on niin kivaa!", kun tämän saa yli siitä laiskottelu ja eihuvitatehdämitään -vaiheestaan. Sitä Hashtag ei ole kyllä vielä oppinut muistamaan, vaan aina aluksi pitää laiskotella ja yrittää luistaa kaikista hommista tyylillä "no mä en kyllä nyt jaksa tehdä mitään. et sori vaan".

Hypätessä on Hashtag taitava ja se näkyy myös kilparadoilla. Kilpailuissa jättää Hashtag aina sellaisen jännityksen tunteen, kun harjoitellessa ei koskaan jaksa laittaa parastaan. Tai normaalisti ei jaksa yrittää ei sitten ollenkaan. Puomit vaan tippuilee tamman kompastellen niihin aina kerta toisensa jälkeen. Ehkä se on silti tamman tarkoituksena? Kilparadalle päästessään osaa nimittäin tamma aina hämmästyttää. Se hevonen, mikä Hashtag oli harjoitellessa ei näy rataa suorittaessa enää. Hashtag on aina suuri ihme, kun yhtäkkiä meneekin, niin kuin unelma. Saa tamma siis usein paljon kehuja suorituksensa jälkeen - vaikka ei ihan sinne palkinnoille yllettäisikään.



JÄLKELÄISET
SYNTYMÄVUOSI - NIMI - emänä NIMI
SYNTYMÄVUOSI - NIMI - emänä NIMI








i. Di Angelo GER
kimo, trak
ii. Rudolph GER
evm
iii. Rudyroo
evm
iie. Samantha
evm
ie. Angelmind GER
evm
iei. Anf梨꼗ger GER
evm
iee. Mindstop
evm
e. Hornetté
tummanruunikko, trak
ei. Aiaré
evm
eii. Red Fever
evm
eie. Deurenetté
evm
ee. Grundberg's Nanja
evm
eei. Natalio
evm
eee. Leberte Labas
evm

Kilpailutulokset - ERJ, 24 sijoitusta


22.09.2015 kutsu 140cm 5/30
23.09.2015 kutsu 140cm 4/30
27.09.2015 kutsu 130cm 1/30
27.09.2015 kutsu 140cm 4/30
28.09.2015 kutsu 140cm 4/30
30.09.2015 kutsu 140cm 5/30
09.10.2015 kutsu 140cm 2/30
14.09.2015 kutsu 140cm 4/27
12.09.2015 kutsu 140cm 1/30
13.09.2015 kutsu 140cm 5/30
17.08.2015 kutsu 140cm 6/64
19.08.2015 kutsu 140cm 4/64

20.08.2015 kutsu 130cm 2/61
21.08.2015 kutsu 140cm 1/64
23.08.2015 kutsu 130cm 2/61
15.08.2015 kutsu 140cm 1/25
07.08.2015 kutsu 140cm 2/38
02.08.2015 kutsu 130cm 1/30
04.08.2015 kutsu 130cm 2/30
23.07.2015 kutsu 150cm 1/34
27.07.2015 kutsu 150cm4/34
28.07.2015 kutsu 150cm 1/34
14.08.2015 kutsu 140cm 4/17
15.08.2015 kutsu 140cm 1/17


Päiväkirja

20.06.2015, kirjoittaja; Nella

Olin tilannut Filmüriin seitsen kappaleisen kasan tilausvarsoja valitsemistani yhdistelmistä. Hashtag oli yksi näistä. Mä innolla odottelin varsan syntymistä, jonka laskettiin tapahtuvan noin kuukauden loppupuolella. Ja ihana pikkuinen tammahan sieltä meille syntyi <3 Ja kuukauden loppupuolella, kuten oltiin ennustettukin. Tamma peri onnekseen paljon komean isänsä piirteitä. Isän kasvokuvaa verrattaessa tammaan, on moni hämmästellytkin huomattavaa yhdennäköisyyttä. Hashtag on siis tullut täysin isäänsä! Emänsä piirteitä ei tammasta juurikaan huomaa. Hashtagille haluttiin kuitenkin jotain myös emänsä puolelta, joten nimettiin tämä trakehnerejen perinteen mukaan emän ensimmäisellä kirjaimella. Joka Hashtagin kohdalla oli siis H -kirjain.

22.06.2015, kirjoittaja; Nella

Hashtagin tulevaisuutta olemme jo aika pitkälle suunnitelleet. Näin aluksi aloitamme tamman kouluttamisen valmennuksien avulla. Myöhemmässä vaiheessa on luvassa kilpakauden avaamista ja lopuksi siirtyy tamma kokonaan siitoskäyttöön. Koska Hashtagille emme ole vielä laatiksia suunnittelemassa, kilpailutamme tätä aluksi ainoastaan 20 sijoitukseen saakka. Tekstejä emme myöskään luonteen lisäksi näin aluksi kauheasti enempää kirjoittele. Valmistelemme tamman kuitenkin hyvälle alulle sitä hetkeä varten, jos joskus alkaa tuntumaan siltä, että "olisi kiva, kun tän varsan emä olisi laatispalkittu" tai että "tän varsan suku näyttäisi paljon paremmalta, jos emä olisi laatispalkittu". Näissä tapauksissa pääsee tamma käymään ainakin jossain yhdessä laatuarvostelussa. Myös jos tulevaisuudessa tulee tammaa käytettyä paljon jalostuksessa, niin silloin myös hankitaan tammalle se yksi laatispalkinto jälkeläisten sukuja koristamaan. Tällä hetkellä ei kuitenkaan tamman kohdalla muita suunnitelmia ole, kun kisaamista 20 sijoitukseen saakka, luonteen kirjoittaminen ja jälkeläisiä, kun sopivia isä ehdokkaita sattuu kohdalle.

Itse Hashtag paljastui erittäinkin kyvykkääksi tapaukseksi. Tamman kouluttaminen on aluillaan ja muutaman vuoden ikäisenä pääsemme aloittamaan kilpailemisen. Tamman kohdalla emme tietenkään noudata ikääntymisen kriteerejä täysin, sillä turhaan tässä vaiheessa on alkaa kirjoittelemaan kauheasti tekstejä ja kisaamaan täysiä 40 sijoitusta, kun ei vielä laatikseen menemisestä olla varmoja. Ja kun toiset kenellä ei ole ollenkaan sijoituksia tarvitsee niitä myös. Tästä syystä en mä vaan kerkee kisaamaan kenellekkään mitään ylimääräisiä. Siinäkin, kun menee ikuisuus, että saan jokaiselle sen 20 sijoitusta kasaan...

Valmennukset

Valmentaja:

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut viverra ultricies massa non ultricies. Duis pharetra lectus et pellentesque dapibus. Aenean vulputate ante nec mi sollicitudin, in ultricies ligula lacinia. Nunc aliquet tellus sed neque blandit, at rhoncus nunc iaculis. Vivamus ut nisi quis augue ultricies tempus. Duis nec suscipit libero, ac dapibus velit. Suspendisse sit amet sapien sed diam congue tristique. Morbi ornare volutpat porttitor. Aenean scelerisque ligula ac porta convallis. Curabitur pretium dolor lorem. Pellentesque aliquam interdum ante, eget elementum neque vulputate quis. Vivamus ullamcorper, magna non facilisis gravida, turpis massa rutrum ligula, quis mattis augue lorem non ligula. Curabitur dapibus imperdiet purus. Nam velit augue, pretium ut elit in, molestie congue est.

Aenean vel quam lacinia, feugiat mi a, volutpat nibh. Vivamus et tincidunt dui. Cras dui urna, euismod eu justo facilisis, tristique consectetur augue. Praesent pharetra urna at scelerisque sodales. Quisque faucibus sem eu enim elementum dignissim. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Proin non elit nisi. Aenean interdum lectus arcu, quis sodales mi facilisis a. Maecenas at justo tincidunt, pharetra massa eget, ullamcorper justo. Nam feugiat, justo et venenatis hendrerit, turpis metus mattis nisl, porta bibendum neque justo ac turpis. Nam viverra ante a arcu sollicitudin, eget laoreet ante ornare. Cras at dui at tellus accumsan condimentum.

Valmentaja:

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut viverra ultricies massa non ultricies. Duis pharetra lectus et pellentesque dapibus. Aenean vulputate ante nec mi sollicitudin, in ultricies ligula lacinia. Nunc aliquet tellus sed neque blandit, at rhoncus nunc iaculis. Vivamus ut nisi quis augue ultricies tempus. Duis nec suscipit libero, ac dapibus velit. Suspendisse sit amet sapien sed diam congue tristique. Morbi ornare volutpat porttitor. Aenean scelerisque ligula ac porta convallis. Curabitur pretium dolor lorem. Pellentesque aliquam interdum ante, eget elementum neque vulputate quis. Vivamus ullamcorper, magna non facilisis gravida, turpis massa rutrum ligula, quis mattis augue lorem non ligula. Curabitur dapibus imperdiet purus. Nam velit augue, pretium ut elit in, molestie congue est.

Aenean vel quam lacinia, feugiat mi a, volutpat nibh. Vivamus et tincidunt dui. Cras dui urna, euismod eu justo facilisis, tristique consectetur augue. Praesent pharetra urna at scelerisque sodales. Quisque faucibus sem eu enim elementum dignissim. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Proin non elit nisi. Aenean interdum lectus arcu, quis sodales mi facilisis a. Maecenas at justo tincidunt, pharetra massa eget, ullamcorper justo. Nam feugiat, justo et venenatis hendrerit, turpis metus mattis nisl, porta bibendum neque justo ac turpis. Nam viverra ante a arcu sollicitudin, eget laoreet ante ornare. Cras at dui at tellus accumsan condimentum.



Hashtag on virtuaalihevonen! - kuvat (c) Midastouchstud, thank you!